lauantai 28. joulukuuta 2013

Pitsa

Olen perinteisesti tehnyt joulun jälkeen pitsaa, johon olen upottanut joulupöydän loput kinkut ja kalkkunat. Yleensä täytän pitsan niillä aineksilla mitä jääkaapista vaan löytyy. Tällä kertaa pitsan päälle tuli savukalkkunaa, graavilohta, meetvurstia, ananasta, sinihomejuustoa ja miniluumutomaattia. Juustona käytin emmentalraastetta ja pinnalle ripottelin oreganoa. Tänään olin laiska ja tein tomaattikastikkeen ketsupin ja tomaattipyreen sekoituksesta. Yleensä olen tehnyt kastikkeen tomaattimurskasta, valkosipulista ja tomaattipyreestä.


Taikina (pellillinen):
25 g tuorehiivaa (tai 11 g kuivahiivaa)
2 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 tl suolaa
4 dl jauhoja (vehnä, graham, speltti...)
1-2 rkl öljyä

1. Liuota tuorehiiva veteen ja lisää joukkoon suola (tai sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon). 
2. Sekoita joukkoon jauhot ja öljy.
3. Alusta tasaiseksi taikinaksi.
4. Jätä lämpimään paikkaan kohoamaan.
5. Kauli taikina leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi.
6. Täytä mieleisilläsi täytteillä.
7. Laita uuniin 225 asteeseen. Paista noin 20 minuuttia kunnes juusto on saanut hieman väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti