keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Raparperipiirakka

Taas oli vuoroni leipoa työkavereilleni perjantain pullavuorolle. Rakastan makean ja kirpeä yhdistelmää. Päätin leipoa heille Mamman marjapiirakkaa punaviinimarjoista. Pakastimen lähempi tarkastelu osoitti, että punaviinimarjat olivatkin loppu täältä kaupunkiasunnosta. Maalta niitä varmaan vielä löytyy. Piti sitten keksiä pojille jotain muuta. Korvasin punaviinimarjat kaupasta hakemallani raparperilla. Tällä ohjeella tuli vähän lempeämmän makuista piirakkaa. Piirakan alkuperäinen ohje on Maku-lehdestä. Alla oleva resepti on muokattuna minun makuuni. Ohjeesta syntyy syvä pellillinen piirakkaa.


Muruseos:
250 g voita tai margariinia
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria

Taikina:
3/4 Muruseoksesta
2 dl piimää
1 muna

Täyte:
7 vartta raparperia
1 prk jogurttirahkaa
3 dl piimää
1 dl maitoa
2 munaa
1 dl Sallisen vaniljakreemijauhetta
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

1. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää voi sekaan. Nypi murumaiseksi taikinaksi. Siirrä 1/4 muruseoksesta päällistä varten toiseen kulhoon odottamaan. Sekoita jäljelle jääneeseen muruseokseen 2 dl piimää ja 1 muna. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle pellille.
2. Leikkaa raparperin varret pieniksi ja levitä taikinan päälle tasaisesti. Sekoita täytteen piimä, maito ja vaniljakreemijauhe tasaiseksi vaniljakastikkeeksi. Lisää jogurttirahka, sokerit ja munat. Sekoita kunnolla ja kaada sitten raparperien päälle. Ripottele loput muruseoksesta täytteen päälle.
3. Paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia.  Tarjoa lämpimänä kylmän jäätelön kera tai jäähdytä ja nauti sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti