keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mustikkapiirakka kauramurotaikinalla

Nyt on mustikka-aika parhaimmillaan. Suosittelen ottamaan ämpärit ja poimurit käteen ja suuntaamaan metsään. Itsekin olen tässä poiminut pari kolme isoa ämpärillistä, en kyllä ihan kerrallaan, siihen ei selkä veny. :D Mustikoita voi laittaa vaikka aamupuuroon, smoothien sekaan tai vääntää piirakan. Aijai, kun on hyvää! :)

Tarvitset:
150 g voita tai margariinia
1 muna

1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

1 l mustikoita
1 rkl perunajauhoja
0,5 dl sokeria

Sekoita muna ja pehmennyt voi. Sekoita kuivat aineet ja lisää rasvan ja munan sekaan. Sekoita tasaiseksi. Painele piirakka vuoan pohjalle. Minun vuokani on halkaisijaltaan noin 26-28 cm. Sekoita mustikat, sokeri ja perunajauho, kaada ne sitten pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Laita folio piirakan päälle, jos taikina uhkaa tummua liikaa. Jäähdytä ja tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

4 kommenttia:

  1. Teen tällä reseptillä äidille piirakan! :)

    VastaaPoista
  2. Onko tämä sellainen mureneva, vaiko pikkuisen jänteikkäämpi ?
    Haussa hyvä pohja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paha sanoa, ehkä näistä vaihtoehdoista murenevampi kuin sitkeä? :D Hyvä pohja tämä on, minun luottopohjani.

      Poista