torstai 26. helmikuuta 2015

Taatelikakku

Tämä kakku on isäni suurinta herkkua. Oikeastaan kaikki kuivakakut ovat isäni herkkua. Minäkin pidän tästä kakusta, vaikka en itse perusta kuivakakuista. Olen tehnyt tätä kakkua valehtelematta varmaankin 10 kertaa.  Siskoni Maria on hyvin nirso makeiden herkkujen suhteen. Hän kuitenkin rakastui tähän kakkuun. Oli kuulemma todella maukas ja mehukas. Hän söi kakkua iltapalaksi ja aamupalaksi ison maitolasillisen kera. Oli kuulemma maailman parasta! :D Pakko tämä resepti on siis tallentaa tänne arkistoon. Kokeilemisen arvoinen resepti! Ohje on alunperin täältä. Tämä kakku on parasta, vasta päivän tai kahden päästä leipomisesta, kuten kuivakakut yleensäkin.


Minulla ei ollut täällä maalla jostain syystä perinteistä kuivakakkuvuokaa. Tein reseptin tuplana, jonka jaoin kahteen vuokaan. Toiseen isompaan, halkaisijaltaan 26 cm, irtopohjavuokaan ja toisen pienempään sydämenmuotoiseen vuokaan. Muutenkin teen yleensä tämän kakun tuplana isälleni. Hänellä on tapana leikata kakku sopiviin paloihin ja pakastaa ne. Joka päivä hän nauttii palasen kakusta ja hetken päästä se onkin jo loppu...


Ainekset:
250 g (1 pkt) kuivattuja kivettömiä taateleita
2 dl vettä
200 g voita tai leivontamargariinia
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl kermaviiliä/maustamatonta jogurttia/piimää
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
voita ja korppujauhoja vuokaan

1. Murra pakatut taatelit pieniksi paloiksi ja keitä ne pehmeiksi vedessä. Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon voi. Sekoita kunnes voi on sulanut ja seos on tasaista.

2. Vatkaa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella vaaleaksi ja ilmavaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kermaviili. Sekoita ruokasooda jauhoihin ja lisää taikinaan. Kaada taateli-voiseos joukkoon kahdessa osassa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoilla leivitettyyn kakkuvuokaan (noin 22 cm). Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti, kunnes kakkuun painettuun tikkuun ei tartu taikinaa. Kakku säilyy mehevänä jääkaapissa folioon käärittynä ja sopii hyvin pakastettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti